Booktori

Booktori Antikvaarinen kirjanmyyntitapahtuma Asiasta on edelleen lukuisia huhuja liikenteessä. Vuonna 2001 eräät henkilöt huomasivat että tori on tyhjä. Talkoilla.

Lyhyt oppimäärä

Monilukuiselta järjestäjäjoukolta on useaan kertaan kysytty perinteinen kysymys että mistä tämä kaikki alkoi. Tätä kummasteltiin kovin, ja asiasta käytiin eräiden henkilöiden kanssa ankaria paneelikeskusteluita. Muutamassa päivässä saatiin aikaan yhteinen mielipide asiaan että tori on tosiaankin tyhjä eikä siellä tapahdu mitään. Työryhmä varmisti asian useaan kertaan vierailemall

a Puutorilla, ja lopputulos oli aina lähes sama. Torin on tosiaankin tyhjä ! Tilanteesta kauhistuneena asialle päätettiin tehdä jotain. Esiin tuli ajatus kirjatapahtumasta. Ajatukselle naurettiin yleisesti jo heti alkuun. Erään henkilön ansiosta itse tapahtumassa nauretaan edelleenkin. Muutama uskalias yrittäjä ja sponsori lähti mukaan heti kättelyssä tukemaan tapahtumaa ja elävöittämään Puutoria. Myös kaupunki on suhtautunut tapahtuman järjestämiseen myötämielisesti, josta suuri kiitos heille. Muutamia vuosia myöhemmin Booktoria ja kenties muita tapahtumia tukemaan perustettiin Puutorin Puolesta ry. Tapahtuman luonne on saanut oman leimansa eräästä tahattomasta kömmähdyksestä. Lehtimainos laitettiin CD:lle ja vietiin painoon. Samalla kiekolla sattui olemaan luonnos ja oikea versio. Luonnos oli täynnä kaikkea epämääräistä materiaalia (mitähän tähän tulee jne.). No kävikin hassusti että luonnos painettiin oikean version sijaan. Booktorin kaupallisuus

Alusta lähtien tapahtuma on markkinatalouden mukaisesti kaupallistettu viimeisen päälle, m***a ikävä kyllä kannattamattomasti. Ensimmäinen tapahtumatuote oli tikkuaski. Toiselle puolelle liimattu Booktorin logo ja toiselle puolelle pala historiaa. Tikkuaskin sisällä oli kirjallinen "aforismi". Tikkuaskeja tehtiin pari sata kappaletta, ja järjestäjällä on tallessa vielä yksi kappale. Myöhemmin tuotevalikoimaan on kuulunut mm. vessapaperia, t-paitoja, lippikisiä, koivuhalkoja ja muuta kättä pidempää tai siihen sopivaa. Joka vuosi on jotain pientä puuhasteltu. Kirjailijavieraat

Perinteisesti tapahtuman esiintyjävieraiden kulupalkkioihin varatun kassan on tyhjentänyt yleisön suosikki Reijo Mäki. Haistattelijana on toiminut Markku Heikkilä omassa persoonassan. Alusta lähtien budjetti on ollut 0 ( lue Nolla ) euroa, joten kaikki ovat tyhjästä nyhjäisseet Puutorin puolesta. Reijo on ehkä paikalla tänäkin vuonna. Jännitämme vain sitä kumpi haastattelee kumpaa. Heikkilä Mäkeä, vai Reijo Markkua. Vuosi 2015

Tänä vuonna painopisteinä ovat huumori ja ruoka. Muistakaa kuitenkin että ruoka suussa ei saa nauraa. Ohjelmaa, musiikkia, kirjailijahaastatteluita, tietovisailua, huutokauppa ja paljon muuta luvassa. Myynnissä myös muutakin käräily ja käyttötavaraa. TERVETULOA !

Turun antikvaariset kirjamessutLapsille ilmainen värityskirja ….
15/09/2025

Turun antikvaariset kirjamessut

Lapsille ilmainen värityskirja ….

29/08/2025

Turun Antikvaariset kirjamessut osallistuu uusien opiskelijoiden tapahtumaan Study in Turku.

Turun Antikvaariset Kirjamessut jälleen Turun päivän viikonloppunaeli pe 19.9. - su 21.9.Taiteen talon Kellari Nunnankat...
28/07/2025

Turun Antikvaariset Kirjamessut jälleen Turun päivän viikonloppuna
eli pe 19.9. - su 21.9.

Taiteen talon Kellari
Nunnankatu 4 ( ex Rettigin tupakkatehdas )

Seuratkaa ilmoittelua ...

Tervetuloa kirjamessuille !

Booktori 4. päiväOHJELMA TÄNÄÄN LAUANTAINA :Tänäkin vuonna Booktorilla on lauantaina 12.7. ohjelmaa Brinkkalan pihan lav...
12/07/2025

Booktori 4. päivä

OHJELMA TÄNÄÄN LAUANTAINA :

Tänäkin vuonna Booktorilla on lauantaina 12.7. ohjelmaa Brinkkalan pihan lavalla. Klo 12 Juha Toivonen eli Kekseliäs Kettu aloittaa kertomalla tunnin verran Booktorin vaiherikkaasta historiasta. Klo 13 on vuorossa Reijo Mäki, m***a tällä kertaa ei soolona, vaan osana trioa. Dekkaristit Max Manner ja Mikko Koivusalo ovat myös mukana ja koko kolmikko paljastaa, miten menestysdekkarit oikein syntyvät. Juontajana ohjelmassa toimii perinteiseen tapaan Markku Heikkilä, joka on yksi Booktorin kantavista voimista läpi vuosien. Tänä vuonna Booktorilla on myös mukana nörttikulttuurin turkulainen kattojärjestö Terrakoti ry ja siihen kytkeytyvät tahot eli tarjolla on myös animea, scifiä, mangaa ja fantasiaa. He järjestävät Go-pelejä ja muuta mielenkiintoista aiheeseen liittyvää pientä ohjelmaa.

22/05/2025

Booktori XXV
jälleen 9.-13.7
vanha Suurtori !

Turun Antikvaariset kirjamessut 2024 alkamassa myyntiä tänään ainakin klo 16 saakka , Tervetuloa !
15/09/2024

Turun Antikvaariset kirjamessut 2024 alkamassa myyntiä tänään ainakin klo 16 saakka , Tervetuloa !

Turun Antikvaariset kirjamessut 2024 auki tänään klo 19 saakka , tervetuloa !!
14/09/2024

Turun Antikvaariset kirjamessut 2024 auki tänään klo 19 saakka , tervetuloa !!

02/09/2024

Turun Antikvaariset kirjamessut 2024
on myös Turun päivän appron rastipiste ..

15/08/2024

Aura & Aurajoki!

Osoite

Vanha Suurtori 4
Turku
20100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Booktori :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Booktori :lle:

Jaa

Kategoria