Viulunrakentaja Risto Vainio OY

Viulunrakentaja Risto Vainio OY Toimintamme koostuu jousisoittimien ja niiden tarvikkeiden myynnistä ja jousisoittimien korjaksesta Perustaminen

Yritys on perustettu vuonna 1968.

Risto Vainio & Co aloitti hyvin vaatimattomissa tiloissa Helsingin keskustassa. Toiminnan kasvaessa yritys siirtyi vuonna 1975 Apollonkadulle, jossa se toimii edelleen. Osakeyhtiönä yritys on toiminut vuoden 2006 alusta lähtien. Risto Vainio

Yrityksen perusti Risto Vainio yhdessä vaimonsa Raija Vainion kanssa. Heidän jäätyään eläkkeelle yritys on siirtynyt lapsille. Ilkka Vainio toimii ateljeen m

estarina ja jousisoittimien asiantuntijana, Maarit Vainion toimenkuvana on hoitaa yrityksen kaupallinen puoli. Risto Vainio alkoi jo 1940-luvulla rakentaa viuluja harrastepohjalta. Tämä innosti opiskelemaan sellonsoittoa Sibelius Akatemiassa, jossa hän opiskeli vuosina 1952 - 1957 Yrjö Selinin oppilaana. Risto Vainio kävi arvostetun viulunrakennuskoulun Mittenwaldissa Saksassa vuosina 1957 - 1958, jonka jälkeen hän toimi Musiikki Fazerilla soitinkorjaajana kymmenen vuotta. Ammattitaitoaan hän täydensi muun muassa Pariisissa Etienne Vatelotin ateljeessa vuonna 1966. Risto Vainio on valmistanut uransa aikana noin 100 instrumenttia (viulu, altto, sello). Viimeisen 40 vuoden aikana hänen mielenkiintonsa on suuntautunut jousenrakentamiseen ja -korjaamiseen. Mittenwaldin jousenrakennuskilpailussa vuonna 1993 hän saavutti sellonjousella neljännen sijan. Vuonna 1995 hän siirtyi eläkkeelle ja toimii edelleen jousenrakentajana. Ilkka Vainio

Ilkka Vainio on yrityksen nykyinen toimitusjohtaja. Hän on aloittanut viulunrakentamisen 1970-luvulla isänsä opissa. Sellonsoittoa hän opiskeli Espoon musiikkiopistossa 1975 - 1980 sekä viulunrakennusta Rothin ja Paesoldin ateljeissa Saksassa 1980. Isänsä jälkiä seuraten hän on käynyt myös arvostetun Mittenwaldin koulun vuosina 1982- 1985. Ilkka Vainio on täydentänyt opintojaan soitinkorjaajana Etienne Vatelotin ateljeessa Pariisissa 1986 sekä Wolfgang Bunnagelilla Saksassa 1988. Ilkka Vainio on voittanut Mittenwaldin soitinrakennuskilpailussa vuonna 1989 neljännen sijan alttoviululla sekä vuonna 1993 samassa kilpailussa hopeamitalin sellolla. Hän on rakentanut noin 60 instrumenttia.

05/10/2024

Tiedote:
Risto Vainio Oy:n toiminta päättyy vuodenvaihteessa.

Rakkaat asiakkaat, yhteistyökumppanit ja ystävät,

Haluamme kiittää teitä lämpimästi kaikista näistä useista vuosikymmenistä. Pitkän ja antoisan matkan jälkeen olemme päättäneet lopettaa Risto Vainio Oy
toiminnan.

Tämä päätös ei ollut helppo, m***a katsomme tulevaisuuteen kiitollisin mielin kaikesta tuesta, yhteistyöstä ja luottamuksesta, jota olemme saaneet osaksemme. Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä teidän kanssanne.

Toimintamme päättyy 2024/2025 vuodenvaihteessa Ilkka Vainion jäädessä eläkkeelle, m***a olemme tavoitettavissa vielä siihen asti hoitaaksemme kaikki keskeneräiset asiat kuntoon. Jos teillä on kysyttävää tai haluatte olla yhteydessä, pyydämme ottamaan meihin yhteyttä hyvissä ajoin. Pidämme normaalit aukioloajat marraskuun loppuun eli TI-PE 10-17 ja LA 10-16.

Kiitos vielä kerran jokaiselle asiakkaallemme ja kumppanillemme näistä unohtumattomista vuosista. Toivotamme teille kaikille menestystä ja onnea tulevaisuuteen!

Ystävällisin terveisin,
Risto Vainio Oy

Hyvää joulunalkua kaikille!🎅🤶🧑‍🎄
03/12/2022

Hyvää joulunalkua kaikille!🎅🤶🧑‍🎄

Alpha Caselta saapuneet hiilikuitukotelot. 1800€
04/02/2022

Alpha Caselta saapuneet hiilikuitukotelot. 1800€

Juuri myyntiin saapunut Justin Derazey 1881 Sello!
01/02/2022

Juuri myyntiin saapunut Justin Derazey 1881 Sello!

Juuri saapunut verstaastamme kaksi selloa Charles Bailly 1928 32.000.- eurJa Rieger Mittenwald n.184025.000.- eur
22/10/2021

Juuri saapunut verstaastamme kaksi selloa Charles Bailly 1928 32.000.- eur
Ja Rieger Mittenwald n.1840
25.000.- eur

Juuri saapunut!Upea Eugenio Degani viulu,Venetsia v. 189678.000€
10/02/2021

Juuri saapunut!
Upea Eugenio Degani viulu,
Venetsia v. 1896
78.000€

Hyvää Uutta Vuotta 2021!Tarvitsemme kasvomaskeja vielä pitkään, joten miksi emme tekisi sitä tyylillä.HELENA PLATHAN kas...
13/01/2021

Hyvää Uutta Vuotta 2021!

Tarvitsemme kasvomaskeja vielä pitkään, joten miksi emme tekisi sitä tyylillä.

HELENA PLATHAN kasvomaskit ovat erinomaista laatua.
Kangas on antibakteerinen ihotautilääkärin suosittelema, biohajoava ja hengittävä.

www.helenaplathan.fi

Tänään oli viimeinen aukiolopäivä.Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, vuosi on ollut erikoinen ja vaikea kaikille.To...
19/12/2020

Tänään oli viimeinen aukiolopäivä.

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, vuosi on ollut erikoinen ja vaikea kaikille.

Toivotamme Teille hyvää, rauhallista ja turvallista Joulua
🎄🎄🎄🎄🎄🎄

07/12/2020

Suuri ilo ja kunnia laulaa tänään Linnan Juhlissa! 💛🇫🇮 Valmiina ollaan! 😍 Hyvää Itsenäisyyspäivää!

UUTUUS!Tänään saimme pienen erän Larsenin uutta sellon kieltäIl Cannone👍
04/11/2020

UUTUUS!
Tänään saimme pienen erän
Larsenin uutta sellon kieltä
Il Cannone👍

Osoite

ApollonKatu 21
Helsinki
00100

Aukioloajat

Tiistai 10:00 - 17:00
Keskiviikko 10:00 - 17:00
Torstai 10:00 - 18:00
Perjantai 10:00 - 18:00
Lauantai 10:00 - 16:00

Puhelin

+3589447226

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Viulunrakentaja Risto Vainio OY :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Viulunrakentaja Risto Vainio OY :lle:

Jaa

Kategoria