e-Talo

e-Talo www.e-talo.fi Kalliolan Nuoret ry:n verkossa toimiva sukupuolisensitiivinen, matalan kynnyksen auttamispalvelu 10-28 vuotiaille nuorille.

Tyttöjen Talo ja Poikien Talo verkossa.

27/02/2017

| Hei! Olet saattanut jo kuulla, että e-Talolle ei harmillisesti myönnetty jatkorahoitusta STEA:n avustuskierroksella. Koska näemme kuitenkin, että toiminnalla on ollut vaikutusta tavoittamiemme nuorten hyvinvointiin, päätimme jatkaa toimintaa integroimalla sen osaksi Kalliolan Nuorten muita toimintoja. Toiminta supistuu, m***a ke-chat klo 17-19 ja kysymys&vastaus -palsta pyritään pitämään ennallaan.

Vuosien 2014-2016 aikana e-Talon sivuilla on ollut n. 70 000 käyntiä, ensimmäisen toimintavuoden keskittyessä toiminnan käynnistämiseen. Kävijöistä keskimäärin n. 35% on palaavia käyttäjiä. Lukuja tärkeämpää on kuitenkin kohtaamisten laatu. Nuorten palautteista on käynyt ilmi kerta toisensa jälkeen palvelun merkityksellisyys nuorten hyvinvoinnille. Merkityksellistä on ollut myös kohtaamisen tapa – e-Talossa ei tarjota ”asiantuntija-palveluja”, vaan turvallista, luotettavaa, kuuntelevaa aikuista, jonka tarve monella nuorella tuntuu olevan.

Kysymys&vastaus -palstan kautta on vastattu 1982 nuoren kysymykseen. Kahdenkeskisessä chatissa on käyty 973 keskustelua, joiden keskimääräinen kesto on ollut 40 minuuttia. Teemat ovat heijastaneet vahvasti yhteiskunnallista keskustelua – vuonna 2015 pinnalla oli TAHDON -kampanjan myötä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden teemat, vuonna 2016 turvattomuus maahanmuuton ja sen myötä lisääntyneen vihapuheen vuoksi. Jatkuvina teemoina palvelussa ovat olleet seksuaalisuuden, ihmissuhteiden ja murrosiän teemat. Mielen pahoinvoinnin teemat ovat lisääntyneet merkittävästi vuoden 2016 aikana ja yhteyttä ottavat nuoret ovat yhä kipeämpiä ja vahvemman tuen tarpeessa. Myös poikien yhteydenotot chatin kautta lisääntyivät vuoden 2015 lopulla, jonka jälkeen kävijöistä n. 35% on ollut poikia.

e-Talon palvelun myötä on käynyt selväksi, että nuorten tarve kuuntelevalle aikuiselle on kova. Nuoret tietävät kyllä mistä hakea apua tarvittaessa, m***a asiantuntija-palvelujen (terveydenhoitaja, kuraattori, lääkäri..) käyttöä arastellaan. Iso osa e-Talon työstä onkin ollut nuorten vakuuttaminen siitä, että heidän huolensa ovat tarpeeksi suuria, jotta niihin on lupa saada apua myös kasvokkaisista palveluista. 80% nuorista on kuitenkin saanut tuen jo e-Talosta, eikä ole kaivannut eteenpäin ohjausta.

Toiminta jatkuu ainakin kevään ajan, m***a erillisen e-Talon tiimin sijaan toiminnasta vastaavat Kalliolan Nuorten työntekijät. Tämä Fcaebook-tili sulkeutuu 3.3.2017 ja tämän jälkeen e-Talon meininkejä voi seurata Instagramista, tunnuksella
Kysymyksissä voit ottaa yhteyttä Kalliolan Nuorten kehittämispäällikköön, Milla Holmbergiin, osoitteeseen milla.holmberg(@)kalliola.fi

e-Talon tiimi kiittää kaikesta yhteistyöstä vuosien aikana! Pidetään lippu korkealla ja yhdessä huolta nuorista jatkossakin.

Halauksia ja iloa, jaksamista ja ihania hetkiä vuoteesi!

23/12/2016

| e-Talon tiimi toivottaa Sinulle lämmintä, rauhallista ja ihanaa joulunaikaa! Toivottavasti jouluusi kuuluu videon kaltaisia hyviä hetkiä, sillä olet ne ansainnut!

Tänään chatataan e-Talon Saaran ja e-Talon Johanin kanssa klo 18-20 :) Jos kaipaat tukea tai ihan vaan juttuseuraa myös ...
21/12/2016

Tänään chatataan e-Talon Saaran ja e-Talon Johanin kanssa klo 18-20 :) Jos kaipaat tukea tai ihan vaan juttuseuraa myös välipäivinä, tuu e-Talon chattiin 28.12 klo 18-20, e-talo.fi/chat

19/12/2016

e-Talon kahdenkeskinen ja nimetön chat on tänään auki klo 15-16, tuu mukaan chattailemaan just sua koskettavista asioista! :)

Maanantaisin klo 15-16 ja keskiviikkoisin klo 18-20 voit tulla juttelemaan mieltä painavista asioista, kysyä sinua askarruttavia kysymyksiä, tai ihan vaan kertoa kuulumisia. Keskusteluaikaa varaamme tunnin per keskustelu, jotta pystymme vastaamaan mahdollisimman monelle nuorelle. Chatista löydät e-T...

Hauskaa keskiviikkoa kaikille! Tänään chattaillaan e-Talon Johanin kanssa klo 18-20. Jutella voi vaikka kavereista, seks...
14/12/2016

Hauskaa keskiviikkoa kaikille! Tänään chattaillaan e-Talon Johanin kanssa klo 18-20. Jutella voi vaikka kavereista, seksuaalisuudesta, fiiliksistä tai koulusta. Tervetuloa mukaan: e-talo.fi/chat :)

Muista tänä jouluna Sinulle tärkeää ihmistä aineettomalla lahjalla. Lahjasi avulla annat tuen tarpeessa olevalle nuorell...
12/12/2016

Muista tänä jouluna Sinulle tärkeää ihmistä aineettomalla lahjalla. Lahjasi avulla annat tuen tarpeessa olevalle nuorelle mahdollisuuden parempaan huomiseen. Tule mukaan tukemaan nuoria: holvi.com/shop/e-talo/

Saat lahjoituksesi yhteydessä kortin, jonka voit tulostaa tai lähettää sähköpostin liitteenä, mikäli haluat tehdä lahjoituksestasi lahjan läheisellesi. Koska olet lahjoituksellasi ollut mukana tekemässä nuorten huolista näkyviä, saat itse kiitoksesi ”näkymättömästä näkyväksi” heijastimen.

Lämpöistä joulunaikaa Sinulle!

Tervetuloa mukaan chattaamaan e-Talon Saaran kanssa tänään klo 15-16 :) e-talo.fi/chat
12/12/2016

Tervetuloa mukaan chattaamaan e-Talon Saaran kanssa tänään klo 15-16 :) e-talo.fi/chat

Tervetuloa chattaamaan tänään e-Talon Saaran ja e-Talon Johanin kanssa klo 18-20 :) e-talo.fi/chat
07/12/2016

Tervetuloa chattaamaan tänään e-Talon Saaran ja e-Talon Johanin kanssa klo 18-20 :) e-talo.fi/chat

e-Talon chat on valitettavasti peruttu tältä maanantailta! Muistathan, että kysymys-vastaus-palstalle voi kuitenkin aina...
05/12/2016

e-Talon chat on valitettavasti peruttu tältä maanantailta! Muistathan, että kysymys-vastaus-palstalle voi kuitenkin aina lähettää kysymyksiä ja mietteitä: e-talo.fi/kysymys-ja-vastaus Palataan chatin merkeissä jälleen keskiviikkona klo 18-20! Lisäksi tällä viikolla on Sateenkaarichat perjantaina klo 15-17. Sateenkaarichatissa voi pohtia omaa identiteettiään, sukupuoltaan ja seksuaalista suuntautumistaan HeSetan Aaron ja e-Talon Saaran kanssa :) Tervetuloa!

Täältä löydät tyttöyteen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, sekä mahdollisuuden kysyä e-Talon Katrilta ja Saaralta mieltä askarruttavia asioita. Olet tervetullut kysymään myös, vaikka et kokisi itseäsi tytöksi, vaan pohdit omaa sukupuoltasi, tai et halua määritellä itseäsi mihinkään sukupuoleen kuu...

e-Talon blogiin voi lähetellä tekstejä, kuvia ja videoita. Otamme ne ilolla vastaan! Lisää tietoa täältä: e-talo.blogspo...
01/12/2016

e-Talon blogiin voi lähetellä tekstejä, kuvia ja videoita. Otamme ne ilolla vastaan! Lisää tietoa täältä: e-talo.blogspot.fi Tämänpäiväisessä postauksessa on painavaa asiaa oikeudesta tulla kohdatuksi samanarvoisena sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta riippumatta.

Tänään e-Talon chatissa paikalla e-Talon Saara ja e-Talon Johan klo 18-20, tuu mukaan jutskailemaan itsellesi tärkeistä ...
30/11/2016

Tänään e-Talon chatissa paikalla e-Talon Saara ja e-Talon Johan klo 18-20, tuu mukaan jutskailemaan itsellesi tärkeistä jutuista! e-talo.fi/chat :) Ensi viikon maanantain chat on valitettavasti peruttu, m***a keskiviikkona sitten taas!

Osoite

Helsinki
00530

Nettisivu

http://www.poikientalo.fi/, http://www.tyttojentalo.fi/

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita e-Talo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti e-Talo :lle:

Jaa