05/07/2024
đ WE ARE BACK đ
Teippitarhan tarina đź
Joku on ehkä saattanut huomata, että kauppamme on ollut kiinni kesäkuussa muutaman viikon. Päivitimme sivustomme brändimme mukaiseksi ja nyt voimme vihdoin iloisina todeta, että kauppa on visiomme mukainen. đ¸đ§¸
Matka tähän pisteeseen ei ollut helppo. Kun Teippitarha siirtyi vastuulleni, en ymmärtänyt kuinka paljon joudun sille itsestäni antamaan. Ja nyt en tarkoita aikaani, vaan persoonaani. On ollut pelottavaa huomata kuinka paljon yrityksen pyĂśrittely vaatii esilläoloa. Kovassa maailmassa olen kasvattanut kovan ulkokuoren. Sisälläni asustelee kuitenkin herkkä ja haavoittuva pieni ihminen. Ihminen, joka aivan turhaan häpeää itseään ja pelkää, että häntä ei hyväksytä. Ja jos tämä hauras pieni ihminen joutuu tahtomattaan negatiivisen myllytyksen silmään, ei hän sitä välttämättä kestä. Pelkään vihapuhetta. Pelkään maalitusta. Pelkään ulkopuolelle jäämistä. Pelkään, että en tule hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Siitä huolimatta olen nyt tässä. âď¸ Ja niin on myĂśs Teippitarha. đ
Mulle on kerrottu, että omaan vaaleanpunaisen auran. đ¸ Teippitarha on tän auran jatke. Kova maailma tarvitsee vastinparikseen pehmeän. Teippitarha on pehmeä. Paikka, jossa jokainen voi olla oma itsensä, luoda uutta ja pitää hauskaa ~ sun paperibestie. đ§¸
Teippisvibes is on! âď¸
Hali,
Charlotta