Pieni Kasvikauppa

Pieni Kasvikauppa Pieni kasvikauppa Kallion sydämessä Karhupuiston kupeessa Fleminginkatu 5.

Valikoimissamme huone- ja viherkasveja, kukkia ja ruukkuja ja kaikkea tarpeellista - www.pienikasvikauppa.fi - Tervetuloa!

VIIMEINEN AUKIOLOPÄIVÄ PE 27.1.2023 klo 11-18💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚Kaupalta löytyy vielä hajakokoja ruukkuja ja koreja sekä kasvi...
27/01/2023

VIIMEINEN AUKIOLOPÄIVÄ
PE 27.1.2023 klo 11-18
💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚

Kaupalta löytyy vielä hajakokoja ruukkuja ja koreja sekä kasvitukia uloskantohinnoin-
tervetuloa tekemään viimeisiä löytöjä!!

Kun avasin Pienen Kasvikaupan joulukuussa 2020 oli se mulle pitkäaikaisen unelman täyttymys- kivijalkakauppa joka erikoistuu ruukkukasveihin, ja vielä rakkaassa Kalliossa.

Olen saanut tavata lukuisia aivan mahtavia ihmisiä, toteuttaa monien haaveita unelmien viherkasvista, pähkiä ratkaisuja taisteluun tuholaisia ja tauteja vastaan, tutustua kulmakunnan koiriin ( ja omistajiin samalla 😃ja lähiseudun muihin yrittäjiin ja samalla itsekin oppia alasta, uutuuksista ja etenkin kasveista taas hurjasti lisää.

Kaikkein parasta on kuitenkin ollut keskustelut teidän kanssa, on aiheena ollut sitten kasvit, kuulumiset, viikonloppusuunnitelmat tai tulevat festarit- jutustelua aiheesta kun aiheesta! Tuntuu siltä että olen saanut sylikaupalla kavereita!! Näitä hetkiä jään kovasti kaipaamaan.

Plutonium 74 kappaleen Loppulaulu sanoin:
”Tämä on loppulaulu,
m***a kaiken loppua se ei suinkaan merkitse
aina jotain jää”
(eli pitäkää ne 🪴🌵🌱hankinnat hengissä 😂)

Halit ja pusut- Taija

LOPPUUNMYYNNISSÄ LÖYTYY VIELÄ VIIMEISIÄ RIPPEITÄ!Tänään klo 15 saakka, tervetuloa!
21/01/2023

LOPPUUNMYYNNISSÄ LÖYTYY VIELÄ VIIMEISIÄ RIPPEITÄ!
Tänään klo 15 saakka, tervetuloa!

TÄNÄÄN LOPPUUNMYYNTI JATKUU KLO 15 SAAKKA!!!Ruukkuja on vielä hajakokoja jäljellä samoin meriheinäkoreja ja köynnöstukia...
14/01/2023

TÄNÄÄN LOPPUUNMYYNTI JATKUU KLO 15 SAAKKA!!!

Ruukkuja on vielä hajakokoja jäljellä samoin meriheinäkoreja ja köynnöstukia. Hae omasi ennenkuin loppuu!!

LOPPUUNMYYNTI JATKUU 😳😳😳Tilannehan on se et kasvit on about myyty. M***a maljakkoja löytyy, esim kuvan suurimmat maljako...
06/01/2023

LOPPUUNMYYNTI JATKUU
😳😳😳

Tilannehan on se et kasvit on about myyty. M***a maljakkoja löytyy, esim kuvan suurimmat maljakot nyt 6€. (norm 20€)
Ja pastelliruukut alkaen 3€!!
Fakta on kuitenkin että tulevaisuudessakin harsosääsket ärsyttää eli liima-ansa 4,50€ (15)

Nähdään!!

LOPPUUNMYYNTI JATKUU!Tule hakemaan edulliset ruukut ja korit jopa 70% alennuksella!Uusi kasvukausi on alkamassa, nouda k...
05/01/2023

LOPPUUNMYYNTI JATKUU!

Tule hakemaan edulliset ruukut ja korit jopa 70% alennuksella!

Uusi kasvukausi on alkamassa, nouda kasvualustat aivan naurettavaan hintaan!!
Esim.
Perliitti 3€ ( norm 10€)
Vermikuliitti 2,40€ (norm 8€)
Näitä ja muita on vain myymälän varastot jäljellä, joten nopeat ehtivät!

Pieni Kasvikauppa palvelee to-pe 11-18 ja la 11-16.

LUUKKU NUMERO 24✨✨✨Jouluaattona Pieni Kasvikauppa palvelee klo 10-15Loput:💚 Joulukukat -50%💚 Viherkasvit -40%💚 Ruukut ja...
24/12/2022

LUUKKU NUMERO 24
✨✨✨
Jouluaattona Pieni Kasvikauppa palvelee klo 10-15

Loput:
💚 Joulukukat -50%
💚 Viherkasvit -40%
💚 Ruukut ja korit -30% (ei koske Iiks ceramics tuotteita)

Tervetuloa!!

LUUKKU NUMERO 23✨✨✨Aatonaattona on hyvä hakea vielä joulukukat juhlaa varten. Kaupalla löytyy valikoimaa sisälle, ulos j...
23/12/2022

LUUKKU NUMERO 23
✨✨✨
Aatonaattona on hyvä hakea vielä joulukukat juhlaa varten. Kaupalla löytyy valikoimaa sisälle, ulos ja maljakkoon 🎄

Myymälässä myös tarjouksia viherkasveista, ruukuista ja koreista!

Tänään palvelemme klo 10-19
Tervetuloa 💚❤️!

LUUKKU NUMERO 21✨✨✨Mikä sopisikaan paremmin joulutunnelman kohottajaksi kuin pieni havupuu 🎄! Koristele esimerkiksi kevy...
22/12/2022

LUUKKU NUMERO 21
✨✨✨
Mikä sopisikaan paremmin joulutunnelman kohottajaksi kuin pieni havupuu 🎄! Koristele esimerkiksi kevyellä valosarjalla. Jäljellä myös havunippuja maljakkoon, askarteluun tai vaikkapa haudalle.
Palvelemme tänään klo 10-19
Tervetuloa!!!

LUUKKU NUMERO 21✨✨✨Nyt ehtii vielä täydentää viherkasvihankintoja- loput normaalihintaiset viherkasvit -40% ( ei koske j...
21/12/2022

LUUKKU NUMERO 21
✨✨✨

Nyt ehtii vielä täydentää viherkasvihankintoja- loput normaalihintaiset viherkasvit -40% ( ei koske joulusesonkituotteita)

LUUKKU NUMERO 19✨✨✨Tule valitsemaan kauniit jouluiset kuivakukkakortit lahjapakettien kylkeen 🤩
19/12/2022

LUUKKU NUMERO 19
✨✨✨
Tule valitsemaan kauniit jouluiset kuivakukkakortit lahjapakettien kylkeen 🤩

LUUKKU NUMERO 18✨✨✨Suojaruukkuja, saviruukkuja, amppeleita- nyt hyvään tarjoushintaan -30% (ei koske IIKS ceramiksin ruu...
18/12/2022

LUUKKU NUMERO 18
✨✨✨
Suojaruukkuja, saviruukkuja, amppeleita- nyt hyvään tarjoushintaan -30%
(ei koske IIKS ceramiksin ruukkuja)

LUUKKU NUMERO 17✨✨✨Mikäli mielit jouluna tunnelmoida hyasintin tuoksussa, kannattaa sintit hankkia pian, jotta kukinta o...
17/12/2022

LUUKKU NUMERO 17
✨✨✨

Mikäli mielit jouluna tunnelmoida hyasintin tuoksussa, kannattaa sintit hankkia pian, jotta kukinta on parhaimmillaan aattona. Meiltä löydät Espoossa kasvatetut hyasintit 💚✨

Tänään ja huomenna palvelemme klo 11-16 Tervetuloa!

Osoite

FleminginKatu 5
Helsinki
00530

Aukioloajat

Keskiviikko 11:00 - 18:00
Torstai 11:00 - 18:00
Perjantai 11:00 - 18:00
Lauantai 11:00 - 16:00

Puhelin

+358401649095

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Pieni Kasvikauppa :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Pieni Kasvikauppa :lle:

Jaa