24/07/2025
Mehiläistervehdys!
Ajattelinpa pitkästä aikaa laittaa vähän kuulumisia tarhauksen parista. Ensi alkuun todettakoon, että elokuussa on taas uutta satoa. Ilmoittelen asiasta kyllä vielä erikseen tuonnempana. :)
M***a sitten niihin kuulumisiin:
Juuri tänään tuli pitkään kaipaamani hunajalinkoomo valmiiksi. Linkouksen lisäksi tulen tässä tilassa myös purkittamaan hunajat. Tämä on merkittävä edistysaskel, sillä aiemmin touhu kävi välillä jopa kohtuuttoman hankalaksi, sillä eri työvaiheet tehtiin kaukana toisistaan. Nyt tilanne on se, että voin ajaa tarhoilta tullessani autolla muutaman metrin päähän linkoomosta ja nostaa hunajalaatikot suoraan sisään linkoomoon odottamaan jatkokäsittelyä. Laatikkovarastokin löytyy samasta tontillani olevasta vanhasta navetasta, missä linkoomokin sijaitsee. Tänne tulee myös verstas, joten tulevaisuudessa kaikki hunajan tuottamiseen ja mehiläiskalustoon liittyvät työvaiheet voi nyt tehdä samassa rakennuksessa. Toki pesillä käydään yhä, kuten asiaan kuuluu. Täytyypä tuonnempana saada aikaiseksi kuvata video siitä, kuinka homma toimii. :)
Olen myös hieman uudistamassa mehiläisaineistani. Ensinäkin tulin hankkineeksi kaksi kuningatarta, jotka asianmukaisesti lähetettiin seuramehiläisineen minulle postin kautta. Näillä kuningattarilla on se ässä taskussaan, että ne munivat jälkeläisiä, jotka pärjäävät mehiläisiä loisivan varroa-punkin kanssa ilman minkäänlaisia torjuntoja. Vaikka suomalainen torjuntakäytänne toteutetaan luonnossa esiintyvillä aineilla, eli oksaali- ja muurahaishapolla sekä tymolilla, on mehiläisten oman elinvoimaisuuden kannalta oleellista pitkässä juoksussa se, että ne pärjäisivät punkin kanssa ilman ihmisen suorittamia toimenpiteitä. Nähtäväksi jää, miten jalostusprojekti onnistuu ja pääsenkö sen kautta tilanteeseen, jossa minun ei tarvitse enää juuri murehtia varroapunkista, mikä pahimmassa tapauksessa tuhoaa kokonaisia mehiläisyhteiskuntia.
Hankin myös pesällisen mustaa mehiläistä, mikä on alkuperäinen Suomessa tarhattu mehiläisrotu. Vääjäämättömästi nuo ostamani alati harvenevan mehiläisrodun edustajat tulevat sekoittumaan omiini, m***a ajattelinpa kumminkin ihan yleissivistyksen kannalta tarhata noitakin mehiläisiä, jotta tiedän, mistä alan ihmiset puhuvat. Toki tuolla mehiläisellä on sellaisia pohjoisiin oloihin soveltuvia ominaisuuksia, joita ei juuri näin helteellä osaa kaivata, m***a ne voisivat olla hyvä lisä omien hyönteisteni ominaisuuspankkiin. :)
Parhainta loppukesää kaikille! :)